Pyynikillä ja päikkäritaistoissa

Meillä alkoi tänään totinen projekti nimeltään päikkärit sisällä. Lilla on meinaan koko sen ajan kun ollaan tässä asuttu nukkunut päikkäreitä ulkona rattaissa. En ole tähän mennessä jaksanut sitä opettaa sisälle nukkumaan oman laiskuuteni lisäksi siitä syystä, että tytsy on saanut mukavasti raitista ilmaa nukkuessaan. Mutta nyt tilanne on se, että meidän parvekkeelle paistaa päivällä aurinko ja unilta saa nostaa hikisen Lillan oli päällä mitä tahansa. Ja muutenkin ihan hyvä aika varmaan oppia sisälläkin nukkumaan.

Meidän aiemmat harvat yrityskerrat on aina päättyneet siihen, että lopulta täysin turhautuneena lykkään Lillan sinne rattaisiin, jotta saa edes vähän nukuttua. Tänään päätin, että se ei ole nyt vaihtoehto. Vajaa kaksi tuntia taisteltiin, ensimmäinen tunti pelkkää pelleilyä, toinen tunti enemmän tai vähemmän itkua. Huomasin taas oman luonteeni heikkouden, jota voisi lyhytpinnaisuudeksikin kutsua... Provosoidun ihan liian helposti heti kun Lilla vähänkin tahallaan nousee seisomaan ja keikkumaan sängyssään. Ja sehän kyllä osaa jo tehdä juurikin sitä, minkä huomaa olevan ei-toivottavaa puuhaa. Niinpä, vaikka olin päättänyt pysyä rauhallisena, löysin itseni sen ensimmäisen tunnin jälkeen kuitenkin toimimasta tavalla, joka vain sai Lillankin hermostumaan ja protestoimaan yhä enemmän. ONNEKSI sain kuitenkin lopulta otettua järjen käteen ja todettua, että kireyden ja ärsyyntymisen sijaan lempeämpi asenne voisi tuottaa paremmin tulosta.

Niinpä Lillakin sitten vihdoin luovutti ja nukahti, kun jonkun aikaa sitä silittelin rauhoittumaan sänkyynsä ja lupasin istua makkarin ovensuussa (mistä siis olin aiemmassa vaiheessa ärtymyksissäni livennyt keittiöön tiskejä tekemään). Joten loppujen lopuksi olen siinä mielessä tyytyväinen, että tyttö nukahti, kun aloin jossain vaiheessa jo uskoa, ettei meillä tänään nukuta ollenkaan. Mutta vähän huono fiilis jäi silti tuosta omasta kärsimättömyydestä. Jälkikäteen aina tällaisissa tilanteissa iskee kauhea morkkis, kun toinen on niin pieni ja itse aikuisena käyttäytyy ihan toisin kuin mitä toivoisi. Niinhän sitä sanotaan, että syyllisyys on kiinteä osa tätä vanhemmuus-pakettia. Kai sitä vaan täytyy koittaa olla itselleen armollinen ja toivoa, että seuraavana päivänä osaisi olla vaikka edes inasen pitkäpinnaisempi! Niin ja kotikin on ihan pommi, kaikki hujan hajan, kun enhän mä täällä mitään nyt sitten saanut tehtyä. HUOH! :D

Huomatkaa neidin tarkoituksellinen posetus ;) Haluaa nykyään, että sitä otetaan kuvia ja saa katsoa, millainen kuva tuli.

Huomattavasti positiivisimmissa merkeissä sujui meidän eilinen päivä, joka olikin ihana! Mies oli koko päivän kotona, kun on ollut nyt niin paljon työreissuissa, ja sääkin oli mitä kesäisin. Vietettiin päivää puistoissa ja kävästiin vähän Pyynikilläkin herkuttelemassa ja tallustelemassa pikkasen metsässä. Nautittiin kyllä kaikki!

Miesparalla on kannettavaa kuin juhta-aasilla...kahden naisen kanssa liikkeellä... ;)